
Maksaminen on keskeinen osa nykyistä nettikokemusta. Kun surffailemme verkossa, päädymme jatkuvasti tilanteisiin, joissa meiltä pyydetään rahaa milloin mistäkin asioista. Kenties olemme parhaillaan aikeissa pelata nettikasinolla, tilaamassa ruokaa tai ostamassa kotiimme uusia huonekaluja tai kodinkoneita. Mikä ikinä tarpeemme onkin, pystyy sen melko varmasti tyydyttämään maksamalla siitä netissä.
Nettimaksaminen ilmiönä ei kuitenkaan ole vain ilmestynyt tyhjästä. Se, samoin kuin kaikki muukin, on vaatinut osaavilta ammattilaisilta rutkasti tietoa, taitoa ja ennen kaikkea työtä. Tässä artikkelissa esittelemme tarkemmin erästä suomalaisille erityisen tuttua nettimaksuihin käytettävää maksutapaa eli Eutelleriä. Lisäksi kerromme, missä Eutelleriä ylipäätään voi käyttää ja miten se kaikki tapahtuu.
Euteller on kotimaista perua
Nimi Euteller ei sinänsä vielä itsessään paljasta, missä palvelu on kehitetty. Sen verran siitä voinee kuitenkin päätellä, että vähintäänkin se lienee kotoisin jostakin Euroopan unionin eli nimenomaan EU:n sisältä. Totuus kuitenkin on meille suomalaisille vielä tätäkin läheisempi, sillä Euteller on kotoisin Suomen rakkaasta entisestä pääkaupungista Turusta.
Eutellerin tarina alkoi vuonna 2007. Sen ideana oli alun perinkin helpottaa netissä tapahtuvaa maksamista nimenomaan Suomen kansalaisille. Tätä ennen valtaosa kotimaisesta nettimaksamisesta oli tapahtunut kankeasti joko maksukorteilla tai sitten hitaasti liikkuvilla tilisiirroilla.
Euteller mullisti kotimaisen maksutilanteen täydellisesti. Sen myötä suomalaiset pystyivät viimein maksamaan netissä suoraan pankin kautta ilman tyypillisiä tilisiirtoja. Asiakkailta ei enää vaadittu muuta kuin vain nettipankkikirjautuminen. Nettipankin kautta rahat pystyi lähettämään kohteeseensa välittömästi, jolloin myös ostettava tuote tai palvelu pystyttiin laittamaa toimitukseen saman tien.
Euteller toimii suomalaisen Finanssivalvonnan valvovan silmän alla. Kyseinen instanssi varmistaa, että kaikki maksaminen tapahtuu täysin luotettavasti ja turvallisesti ilman mitään kyseenalaisuuksia, huijauksia tai korruptiota.
Eutellerilla paljon kilpailjoita
Kun Euteller tuli markkinoille vuonna 2007, pääsi se toimimaan maksualalla pitkän aikaa miltei ylhäisessä yksinäisyydessä. Vuotta myöhemmin sen perässä kuitenkin tuli ruotsalainen Trustly, jonka tarjoama maksupalvelu oli käytännössä identtinen Eutellerin kanssa. Molemmilla menetelmillä pystyi maksamaan samalla tavalla nopeasti ja kätevästi oman nettipankin kautta.
Eutellerin ja Trustlyn jälkeen kuluikin sitten verrattain pitkä aika ennen kuin muut firmat päättivät lähteä kilpailemaan verkkoon sijoittuvien maksutapojen herruudesta. Seuraava iso kilpailija saapui alalle vasta vuonna 2018, kun niin ikään ruotsalainen Zimpler päätti luopua laskumaksamiseen perustuvasta toiminnastaan. Zimpler oli tarjonnut asiakkaille maksuja laskua vastaan jo vuodesta 2012, kunnes se viimein siirtyi nettipankkimaksujen piiriin. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2020, seuraan liittyi vielä kolmas ruotsalainen maksufirma eli juuri toimintansa startannut Brite.
Neljäntenä ja viimeisimpänä Eutelleria on lähtenyt seuraamaan suomalainen Trumo. Trumo on ollut toistaiseksi alalla vasta noin kaksi vuotta, mutta sekin alkaa hiljalleen kasvattaa jalanjälkeään markkinalla.
Nettikasinot iso syy nopeiden maksutapojen nopeaan kehitykseen
Yksikään ala maailmassa ei kehity, ellei sen ympärillä pyöri paljon rahaa. Maksualan nopeasta kehityksestä on kiittäminen erityisesti nettikasinoalaa. Nopeasti käyttöön otettava Euteller casino on ymmärrettävästi monelle suomalaiselle pelaaja-asiakkaalle haluttu pelipaikka. Erityisen suosituiksi ovat nousseet niin sanotut pay n play -kasinot, jotka panostavat tavanomaistakin sujuvampaan käyttökokemukseen.
Pay n play -kasinot tekevät, mitä niiden englanninkielinen nimi lupaakin. Niille pääsee rekisteröitymään suoraan maksun yhteydessä, minkä jälkeen pelaamisen voi aloittaa saman tien. Taikana on, että Euteller sekä sen kilpailijat antavat kasinoille mahdollisuuden tunnistaa asiakkaansa vahvalla pankkitunnistautumisella ilman tarvetta syöttää tietoja käsin. Myöskään käyttäjätunnuksia tai salasanoja ei tarvita, kun käytössä on nettipankkiteknologiaa hyödyntävä pay n play -kasino.
Ehkäpä suurin syy nopeiden maksutapojen yleistymiseen ja pay n play -kasinoiden suosioon piilee aiempaa huomattavasti nopeammissa voittojen kotiutuksissa. Ennen nopean ja vahvan pankkitunnistautumisen aikakautta kasinoasiakkaiden tuli todistaa henkilöllisyytensä kasinoille niille lähetettävillä asiakirjoilla. Kasinot joutuivat kansainvälisten lakien nojalla vaatimaan asiakkaalta muun muassa kuvan heidän henkilöllisyystodistuksestaan sekä muutamista muista dokumenteista.
Eutellerin tukemilla pay n play -kasinoilla aiemmista raskaista henkilöllisyyden todistamiseen liittymistä vaatimuksista on pystytty luopumaan lähes kokonaan. Nettipankkitunnistautuminen sisältää kaikki tärkeimmät lain vaatimat tiedot. Näinpä nykyään lisäasiakirjoja tulee lähettää kasinoille ainoastaan erityisen suurten, esimerkiksi useampien tuhansien eurojen voittojen yhteydessä
Euteller tekee maksamisesta mukavaa
Euteller ja sen kilpailijat ovat onnistuneet tekemään nettishoppailusta ja verkossa maksamisesta todella helppoa ja mutkatonta. Ennen maksuprosessille piti uhrata paljon ajatusta ja vaivaa, mutta nykyään kaikki tapahtuu lähestulkoon automaattisesti. Raha liikkuu paikasta toiseen lähes salamannopeudella, ja kasinokäytössäkin nostot saatetaan toimittaa tilille nopeimmillaan sekunneissa.
Sitä joskus sanotaan, että hyvä design ja suunnittelu on lähes huomaamatonta. Näin on ehdottomasti asian laita myös Eutellerin kanssa. Maksukokemus on kauttaaltaan niin kivuton, että asiakkaan pitää varoa lähinnä sitä, ettei tule tuhlanneeksi sen myötä liikaakin rahaa.
Niin paljon kuin tulevaisuus monia mietityttää tai pelottaakin, nettimaksamisen helppoudesta voimme ainakin kaikki olla iloisia!